Testissä Reformer Pilates

Reformer Pilates on noussut lähivuosina oikeaksi trendilajiksi. Se eroaa tavallisesta pilateksesta laitteillaan, joiden avulla harjoitukset tehdään. Pääsimme testaamaan tätä trendaavaa liikuntamuotoa pilates studiolla Bay Helsingissä.

Reformer pilatesta harjoitetaan nimensä mukaisesti Reformer -nimisen laitteen päällä, joka voidaan säätää jokaiselle treenaajalle sopivaksi. Laitteessa on liikkuva alusta, jonka päällä voi esimerkiksi istua, olla polvillaan tai maata. Alustan lisäksi laitteen ylä- ja alapuolella on erilaisia kahvoja ja kiinnikkeitä, joiden avulla liikkeitä tehdään. Laitteen vastusta lihaksille voidaan säätää useampien eri vahvuisten jousien avulla, jotka sijaitsevat laitteen alaosassa. Laitteen monipuolisuuden ja säätömahdollisuuksien ansiosta Reformer pilates sopii kaikille.

Reformer pilates venyttää ja vahvistaa lihaksia samanaikaisesti. Laite tukee kehoa, jonka vuoksi harjoittelu on tehokasta, mutta turvallista. Suurin osa tunnista maataan liikkuvan alustan päällä. Laitteella tehdyt liikkeet vahvistavat keskivartaloa, koska vatsan syvät lihakset tekevät jatkuvasti työtä. Harjoituksen jälkeen olo on treenannut, mutta kevyt. Treenissä tulee hiki ja lihakset joutuvat tekemään kovasti töitä. Ne kuitenkin tuntuvat treenin jälkeen normaalia keveämmiltä erilaisten venyttävien liikkeiden jälkeen.

Reformer pilates oli hauskaa ja haastavaa. Liikkeet tuntuivat miellyttäviltä kropassa, mutta haastoivat lihaksia sopivasti. Treeni ei ollut tavanomainen lihaskuntotreeni ja liikkeiden suorittaminen vaati keskittymistä. Treenin erilaisuus teki harjoittelusta hauskaa. Suosittelemme ehdottomasti kokeilemaan Reformer pilatesta, mikäli et ole vielä päässyt testaamaan!